To belong nowhere is a blessing and a curse, like any kind of freedom.

Quisque tincidunt mi purus, non pulvinar purus pulvinar nec. Curabitur id ultricies enim. Donec porta odio eu ante mollis pretium. Pellentesque mollis, est vel luctus commodo, lectus orci lobortis tellus, id rhoncus tellus metus vel risus. Vestibulum finibus nulla in nisl ullamcorper, sodales ultricies dolor tincidunt. Suspendisse pretium luctus tortor sed porttitor. Aliquam eget justo varius, pretium felis eu, consectetur lacus. Nam tincidunt mauris in commodo gravida. Nam dolor nulla, egestas et interdum eu, ultrices non arcu. Phasellus faucibus ac eros mattis blandit. Pellentesque a molestie est. Cras vitae iaculis dui, a pellentesque nulla. Sed pharetra nulla a odio commodo, a scelerisque libero dictum. Quisque tincidunt mi purus, non pulvinar purus pulvinar nec. Curabitur id ultricies enim. Donec porta odio eu ante mollis pretium. Pellentesque mollis, est vel luctus commodo, lectus orci lobortis tellus, id rhoncus tellus metus vel risus. Vestibulum finibus nulla in nisl ullamcorper, sodales ultricies dolor tincidunt. Suspendisse pretium luctus tortor sed porttitor. Aliquam eget justo varius, pretium felis eu, consectetur lacus. Nam tincidunt mauris in commodo gravida. Nam dolor nulla, egestas et interdum eu, ultrices non arcu. Phasellus faucibus ac eros mattis blandit. Pellentesque a molestie est. Cras vitae iaculis dui, a pellentesque nulla. Sed pharetra nulla a odio commodo, a scelerisque libero dictum.

Quisque tincidunt mi purus, non pulvinar purus pulvinar nec. Curabitur id ultricies enim. Donec porta odio eu ante mollis pretium. Pellentesque mollis, est vel luctus commodo, lectus orci lobortis tellus, id rhoncus tellus metus vel risus. Vestibulum finibus nulla in nisl ullamcorper, sodales ultricies dolor tincidunt. Suspendisse pretium luctus tortor sed porttitor. Aliquam eget justo varius, pretium felis eu, consectetur lacus. Nam tincidunt mauris in commodo gravida. Nam dolor nulla, egestas et interdum eu, ultrices non arcu. Phasellus faucibus ac eros mattis blandit. Pellentesque a molestie est. Cras vitae iaculis dui, a pellentesque nulla. Sed pharetra nulla a odio commodo, a scelerisque libero dictum. Quisque tincidunt mi purus, non pulvinar purus pulvinar nec. Curabitur id ultricies enim. Donec porta odio eu ante mollis pretium. Pellentesque mollis, est vel luctus commodo, lectus orci lobortis tellus, id rhoncus tellus metus vel risus. Vestibulum finibus nulla in nisl ullamcorper, sodales ultricies dolor tincidunt. Suspendisse pretium luctus tortor sed porttitor. Aliquam eget justo varius, pretium felis eu, consectetur lacus. Nam tincidunt mauris in commodo gravida. Nam dolor nulla, egestas et interdum eu, ultrices non arcu. Phasellus faucibus ac eros mattis blandit. Pellentesque a molestie est. Cras vitae iaculis dui, a pellentesque nulla. Sed pharetra nulla a odio commodo, a scelerisque libero dictum.

Best friends are forever. That's why they're called BFFs.

John Applebyn ja Alice Carpenterin rakkaustarina sai alkunsa vuosia ennen heidän esikoistyttärensä Beverlyn syntymää. John ja Alice tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa Lontoossa eräässä tavaratalossa, jonka kosmetiikkaosastolla Alice työskenteli. John oli etsimässä syntymäpäivälahjaa äidilleen ja Alicen avulla hän löysi juuri oikean hajuveden äidilleen. Samalla John tuli myös kysyneeksi kaunista Alicea illalliselle kanssaan ja asiaa hetken mietittyään Alice suostui. Illallisen jälkeen oli enemmän kuin selvää, että heidän kemiansa kohtasivat - asiassa oli vain pieni mutta. Johnin elämä oli Brightonissa, Alicen puolestaan Lontoossa ja vaikka välimatkaa ei ollutkaan paljon, tuntui se silti juuri sillä hetkellä suurelta. Rakkaudella on kuitenkin tapana voittaa ja kun John palasi takaisin Brightoniin, tuli Alice hetkeä myöhemmin perästä. Hän ei halunnut luovuttaa niinkin typerän syyn, kuin välimatkan vuoksi. Alice sai lopulta töitä Brigtonin keskustassa olevasta kosmetiikkaliikkeestä, kun taas John eteni kaikessa rauhassa rahoitusalalla - he tapailivat, lopulta he muuttivat yhteen ja kun Alice teki positiivisen raskaustestin, päätti John kosia tyttöystäväänsä. Beverly syntyi loppuvuodesta 1986 ja tuoreiden vanhempien häitä juhlittiin vielä samana vuonna juuri ennen joulua. Elämä oli onnellista, eikä Applebyiltä puuttunut mitään. Heillä oli toisensa, kaunis pieni tytär ja kun he seuraavana vuonna jättivät tarjouksen omakotitalosta Brightonin esikaupunkialueelta, tuntui viimeinenkin palapelin pala loksahtavan paikoilleen.

Vaikka elämä tuntui täydeltä jo niinkin, alkoi Alice hiljalleen haaveilla perheenlisäyksestä. Hän halusi Beverlylle sisaruksen tai sisaruksia, eikä Johnnilla ollut loppujen lopuksi mitään sitä vastaan. Olihan heillä rahaa, tilaa ja aikaa kasvattaa vielä toinenkin lapsi. Tällä kertaa heitä ei kuitenkaan onnistanut ensimmäisellä yrittämällä, eikä toisella tai kolmannellakaan. Lopulta John ja Alice päättivät, että lisää lapsia saisi tulla jos on tullakseen - ja sitä ihmettä odotellessa he keskittyivät ainoastaan Beverlyyn. Seuraava lapsi kuitenkin ilmoiteli tulostaan keväällä 1989 ja yllätys oli suuri, kun lääkärintarkastuksessa selvisi Alicen odottavan kaksosia yhden lapsen sijasta. Aluksi se oli järkytys, tietenkin. Siinä vaihessa, kun Anna ja Oscar syntyivät hieman etuajassa syyskuussa 1989, olivat John ja Alice kuitenkin totuttautuneet ajatukseen ainakin jossain määrin. Mikään maailmassa ei kuitenkaan olisi voinut valmistaa heitä siihen arkeen, minkä he kohtasivat kahden pienen vauvan ja yhden pienen lapsen vanhempina. Kaikeksi onneksi Anna ja Oscar olivat kohtuullisen helppoja ja tyytyväisiä lapsia, jotka eivät vaatineet vanhemmiltaan sen enempää kuin Beverly aikoinaan. Silti vauva-arki oli raskasta ja väsyttävää, eikä Johnille ja Alicelle jäänyt enää kovinkaan paljoa kahdenkeskeistä aikaa. Varsinkin se, että Alice oli lasten kanssa kotona ja John teki pitkää päivää töissä, rasitti heidän välejään aivan uudella tavalla. Kaksosten kasvaessa hieman isommaksi kaikki kuitenkin alkoi muuttua helpommaksi.

Anna oli oppivainen, mutta vilkas lapsi - aivan kuten hänen veljensäkin oli. Sen lisäksi, että Beverly teki parhaansa opettaakseen perheen nuorimmat talon tavoille, joutuivat John ja Alice kasvattamaan silmät selkäänkin. Vilskettä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ainakaan puuttunut ja kun Alice teki vielä yhden positiivisen raskaustestin vuonna 1991, tunsi nainen jopa pientä epätoivoa. Hän toki rakasti lapsiaan, mutta olisiko neljä liikaa? Oli tai ei, perheen kuopukseksi jäänyt Edgar syntyi keväällä 1992 ja toi oman lisänsä Applebyjen perheeseen. Sen jälkeen Alice ja John päättivät, etteivät he enää hankkisi lisää lapsia - nyt oli hyvä. Beverlystä oli toki suuri apu nuorempien sisaruksien kaitsemisessa, mutta Anna ja Oscar tuntuivat keksivän vain ja ainoastaan kepposia. Onneksi kouluun lähteminen vähän rauhoitti kaksosia, mutta tosiaan vain vähän - tytöksi Anna oli verrattain villi lapsi ja hän oli usein poikien leikkien jatkeena välittämättä niinkään tyttöjen leikeistä nukkeineen ja poneineen. Lapsuuden onnellinen, mutta tavanomainen sävy muuttui vuonna 1997 peruuttamattomalla tavalla, kun Alice kuoli liikenneonnettomuudessa. Se rikkoi Johnin sydämen ja asetti koko perheen sellaiseen epävarmuuteen, ettei kukaan tainnut tietää kuinka heidän olisi pitänyt toimia. Varsinkin John tuntui hetkeksi kadottavan täysin kykynsä toimia isänä ja ainoat ihmiset, joihin lapset saattoivat tukeutua, olivat heidän isovanhempansa. Ilman heitä Annan lapsuus olisi voinut muotoutua hyvin erilaiseksi.

Äidin menetys oli vaikea pala Annalle ja kuoleman lopullisuutta oli vaikea ymmärtää. Se kuitenkin opetti sisarukset pysymään aina toistensa tukena ja lähensi Annaa ja Oscaria entisestään. He olivat toistensa parhaat kaverit niin koulussa ja kotona, käytännössä katsoen erottamattomat. Myös John sai lapsistaan voimaa jatkaa omaa elämäänsä Alicen poismenon jälkeen ja vaikka hän tarvitsikin runsaasti apua omilta vanhemmiltaan selvitäkseen urakastaan neljän lapsen yksinhuoltajana, onnistui hän siinä kohtuullisin hyvin paperein. Hän tosin oli kuvitellut, että mitä vanhemmaksi lapset kasvaisivat, sitä helpommaksi vanhemmuus muuttuisi - ja kun lapsien teini-ikä oli käsillä, ymmärsi hän olleensa väärässä. Vaikein osuus oli vasta edessä päin, sillä hänen täytyi ensinnäkin opastaa ja ohjata lapsiaan pysymään oikealla tiellä. Beverlyn kanssa John onnistui hyvin. Annan ja Oscarin kanssa puolestaan... no, ei niin hyvin. Anna oli koulussa kohtalainen oppilas. Välillä hänen oli vaikea keskittyä, toisinaan hänkin pääsi loistamaan. Ikävä tosi asia vain oli, että hän useimmiten unohtui oppituntien ajaksi haaveilemaan milloin mistäkin. Pojista, matkustelusta, uusista vaatteista ja siitä, mitä hänestä tulisi isona. Teini-iässä hän tutustui Beverlyn kautta Beverlyn ystävään, Henry Malloryyn. Myös Annasta ja Henrysta tuli ystäviä, mikä sinällään ei ollut mikään ihme - Annan kanssa oli helppo tulla toimeen. Annan ja Henryn ystävyys ei kuitenkaan jäänyt pelkkään ystävyyteen vaan ajan kanssa Anna rakastui Henryyn ja he alkoivat seurustella Annan ollessa 16-vuotias muutaman vuoden ikäerostaan huolimatta.

Se oli asia, josta John ei hirveästi pitänyt. Silti Anna piti päänsä ja Henryn osoittaessa olevansa luotettava ja kunniallinen nuori mies, jopa John antoi siunauksensa. Hieman nihkeästi tosin, mutta antoi kuitenkin. Henry oli Annan ensirakkaus, vaikka tietenkin Annalla oli ollut ennen Henryä muutamia haparoivia poikakokeiluja. Henry kuitenkin sai Annan pysymään paikoillaan, keskittymään opintoihinsa edes jonkinverran ja muutoinkin ajattelemaan tulevaisuutta hieman vakavammin. Annalla tosin ei ollut mitään käsitystä siitä, mikä hänestä tulisi isona. Hänellä ei ollut sen kummempia vahvuuksia - hän oli hyvä ainoastaan itsensä ilmaisemisessa ja elämästä nauttimisessa. Kaikilla muilla tuntui olevan selvä käsitys siitä, mitä he lähtisivät opiskelemaan tai tekemään jatkossa ja Annalla puolestaan... hän ei tiennyt. Hänellä oli Henry, ystävät ja perhe - toisaalta kaipasiko hän yhtään sen enempää? Kyllä ja ei. Anna tiesi, että hän halusi nauttia elämästä. Kokea asioita. Hänen äitinsä oli kuollut nuorena ja Anna pelkäsi, ettei hän itse ehtisi elämään ja kokemaan kaikkea, mitä hän halusi. Sen vuoksi hän ja Henrykin erosivat lopulta juuri ennen kuin Anna täytti 18-vuotta. Heidän eronsa oli kaukana riitaisasta ja vastoin kaikkia odotuksia he onnistuivat säilymään ystävinä - olivathan he rakastaneet toisiaan oikeasti, eikä kumpikaan heistä nähnyt tarpeellisena pilata yhteistä historiaansa tappelemalla turhanpäiväisistä asioista. Toki, kyllä Anna kaipasi ja ikävöi Henryä - ja kyllä, hän oli myös mustasukkainen entisestä poikaystävästään.

He kuitenkin onnistuivat säilyttämään hyvät, läheiset välinsä. Välillä se vaati enemmän panostusta, välillä taas vähemmän. Anna yritti tapailla muita poikia siinä kuitenkaan täysin onnistumatta, sillä hän ei ollut vielä täysin yli Henrystä. Joka tapauksessa Anna myös yritti panostaa viimeiseen kouluvuoteensa ja kun hän oli valmistunut, ei hänellä ollut tietoakaan jatkosta. Se oli juuri Henry, joka oli ehdottanut Annalle välivuoden pitämistä ja matkustelua Euroopassa. Pientä seikkailua, itsenäistymistä ja suunnan etsimistä. Johnilla ei ollut mitään sitä vastaan ja pienten läksiäisten jälkeen Anna lähti maailmalle. Ensimmäisenä hän lähti tutkimaan Ranskaa ja Ranskasta hän lähti tutkimaan Välimerta ympäröiviä maita. Pitääkseen läheisensä ja ystävänsä kartalla siitä, mihin hän oli menossa ja mitä hän teki, alkoi Anna pitää netissä Anna the Adventuress-nimistä matkapäiväkirjaa reissun päältä. Aluksi hänen blogiaan luki ainoastaan kourallinen ihmisiä, mutta hiljalleen lukijamäärät lisääntyivät ja lisääntyivät. Jos Anna olikin aiemmin pystynyt matkustamaan isänsä rahallisen avustuksen myötä, alkoi hän nyt saada tuloja blogistaan. Matkoillaan Anna tutustui ihmisiin, ihastui ja särki muutamaan kertaan sydämensä. Viimein hän lähti suunnistamaan Kreikasta kohti Keski-Eurooppaa, sillä hänen oli määrä tavata Henry Berliinissä. Matkustellen vietetty välivuosi oli ehkä onnistunut tekemään Annasta itsenäisen, mutta samalla se oli myös herättänyt kipinän matkustelua kohtaan - eikä Annalla ollut vielä mitään aikomustakaan palata pysyvästi takaisin Iso-Britanniaan.

Jouluinen pikavisiitti kotona vaihtui uudenvuoden Norjan Oslossa. Anna pääsi kokemaan Pohjoismaat ja talven juuri sellaisena, kuin hän oli halunnutkin sen kokea. Hän näki jopa revontulia, nukkui lasi-iglussa Suomessa ja päätyi Venäjän kautta Aasiaan. Anna matkusteli avoimesti, mitään pelkäämättä ja uusia kokemuksia janoten aina siihen asti, kunnes hän tuli pysähtyneeksi pidemmäksi aikaa Thaimaahan. Siellä hän tapasi pitkästä aikaa kaksoisveljensä Oscarin, joka oli niin ikään päättänyt jättää Iso-Britannian taakseen. Thaimaan lämpö ja hiekkarannat tuntuivat kylmässä vietettyjen talvikuukausien jälkeen mahtavilta ja Anna todella nautti elämästään. Lisäksi hänestä oli mukavaa olla pitkästä aikaa tekemisissä veljensä kanssa, sillä vaikka maailma ja sen seikkailut olivatkin vieneet Annan mennessään, oli hän silti kaivannut sisaruksiaan kovasti.

  
NICK / LILY JAMES / BRIGHTON ROCK RPG